Aihearkisto: Taloyhtio

FinSolar taloyhtiökokeilun tulos: aurinkosähkön hyvityslaskentamalli toimii ja sen salliva lakimuuutos on tulossa

FinSolar aurinkosähköä taloyhtiöihin -hankkeessa 2017-2019 kokeiltiin aurinkosähkön hyvityslaskentamallia onnistuneesti taloyhtiöissä Helsingissä ja Oulussa. Helen Sähköverkko Oy sekä Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy toteuttivat hyvityslaskennan taloyhtiön asukkaille IT-ohjelmistolla mittaustietojen ja omistusosuuksien perusteella tasejaksoittain.

Kokeilu osoitti, että digitaalisilla palveluilla voidaan edistää puhtaiden energiaratkaisujen taloudellista ja helppoa käyttöönottoa asunto-osakeyhtiöiden ja muiden energiayhteisöjen keskuudessa.

Kokeilu toteutettiin Energiaviraston ja TEM:n poikkeusluvalla, koska hyvityslaskennan esteenä on ollut lainsäädäntö, jonka mukaan taloyhtiön kiinteistöverkossa asukkaille jakeluverkkoyhtiöiden mittareiden kautta kulkevaa aurinkosähköä on kohdeltu sähköverojen ja siirtomaksujen osalta samoin kuin aurinkosähkö kulkisi sähkömarkkinoille myytäväksi, vaikka aurinkosähkö kulkeutuu asukkaiden kulutukseen taloyhtiön kiinteistöverkon sisällä käymättä jakeluverkkoyhtiön sähköverkossa.

FinSolar-hankkeen tavoitteena oli synnyttää kansallisesti monistettava ja taloudellisesti kannattava malli taloyhtiöiden asukkaiden aurinkosähkön tuotantoon. Hankkeen tavoitteen saavuttaminen on vihdoin näköpiirissä: EU:n energiayhteisöjä koskevan lainsäädännön myötä hyvityslaskentamalli muuttuu Suomessa lailliseksi vuoden 2020 loppuun mennessä!

Vuosien työskentely taloyhtiöiden pientuotannon esteiden parissa opetti, että kyseessä on viheliäinen ongelma, jonka ratkaiseminen edellyttää systeemistä muutosta. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää monilta toimijoilta pitkäjänteisyyttä sekä toisiinsa linkittyvää panostusta ja kehitystyötä. Esimerkiksi lainsäädännössä energiayhteisöjen IT-palvelut linkittyvät moniin direktiiveihin, kansallisiin lakeihin ja asetuksiin. Paholainen piileskelee monissa yksityiskohdissa. Ja ennen kuin aurinkosähkön kasvu taloyhtiöissä voi todella alkaa, muutoksia tarvitaan myös yritysten palvelumalleihin sekä taloyhtiöiden tukiorganisaatioiden materiaaleihin ja toimintatapoihin.

FinSolar-hankkeessa toteutettu kysely asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajille osoitti, että aurinkosähkön kysyntä on olemassa, mutta kohderyhmän tarpeisiin vastaava tarjonta puuttuu. Suomi voi takuulla hyötyä energiamurroksesta olemalla aktiivisesti mukana markkinakehityksessä, jossa kuluttajille mahdollistetaan helposti ja käyttäjälähtöisesti kulutusjousto ja puhtaiden energiateknologioiden hyödyntäminen digitaalisilla palveluilla. 

FinSolar-hankkeen loppuraportti Aurinkosähköä taloyhtiöiden asukkaille – Mittaushaasteista kohti digitaalisia energiayhteisöpalveluja” on nyt luettavissa Aalto-yliopiston julkaisusarjassa. Raporttiin on koottu yhteen hankkeen aineisto taloyhtiön asukkaiden aurinkosähkön tuotantomalleista, haasteista, selvityksistä, kokeiluista, ratkaisuehdotuksista ja toimenpidesuosituksista vuosilta 2017-2019. Moni asia kehittyy hyvin nopeasti, joten luonnollisesti sisältö ei kaikilta osin vastaa enää tilannetta julkaisuajankohtana 3/2020.  Toivottavasti raportista on hyötyä alan kehittäjille ja toimijoille, jotka jatkavat työtä aurinkosähkön ja muiden puhtaiden energiaratkaisujen käyttöönoton edistämiseksi taloyhtiöissä ja muissa energiayhteisöissä.  

Kiitän lämpimästi FinSolar-hankkeen rohkeita pilottitaloyhtiöitä, yhteistyökumppaneita, rahoittajia ja ohjausryhmän jäseniä erittäin antoisasta yhteistyöstä! Ja kuten sanottu – yhteistyö muutoksen edistämiseksi jatkukoon!

Lisätty 5.1.2021: Kirjoituksessa mainittu lakimuutos astui voimaan 1.1.2021. Lisätietoja muutoksesta löydät täältä.

Kirjoittaja:

Karoliina Auvinen
FinSolar aurinkosähköä taloyhtiöihin -hankkeen 2017-2019 vetäjä, joka työskentelee nykyisin hiilineutraalien ratkaisujen erityisasiantuntijana SYKE:ssä, yhteystiedot karoliina.auvinen@ymparisto.fi ja puh. +358295252140

Julkaistu: 3.3.2020, päivitetty 5.3.2020

Lue myös:
Teknikka ja Talous 20.1.2020:  Aurinkoenergiayhteisöt tulossa taloyhtiöihin – oletko mukana? Näillä vinkeillä onnistut 

Mittarointi- ja kokeilukysely verkkoyhtiöille: moni yhtiö on valmis kokeilemaan hyvityslaskentaa ja tuntinetotusta

Aalto ja LUT-yliopistot toteuttivat 06-9/2019 verkkoyhtiöille mittarointi- ja kokeilukyselyn osana FinSolar aurinkosähköä taloyhtiöihin -hanketta. Kyselyyn vastasi yhteensä 36 verkkoyhtiötä. Kyselyn kattavuutta voidaan pitää kansallisesti hyvänä, koska kyselyyn vastasi merkittävä määrä isompia verkkoyhtiöitä Suomen yhteensä 77 verkkoyhtiöstä.

Kyselyllä selvitettiin, millaiset mittarit ovat kunkin verkkoyhtiön alueella parhaillaan käytössä ja milloin ne on suunniteltu vaihdettavaksi uusiin, toisen sukupolven (AMR 2.0) mittareihin. Kyselyyn vastanneista verkkoyhtiöistä 26 yhtiöllä oli käytössä sähkömittarit, jotka eivät netota vaiheiden välillä lainkaan, yhdellä yhtiöllä oli käytössä vaiheiden välillä hetkellisesti netottavat sähkömittarit sekä yhdeksällä verkkoyhtiöillä oli molempia mittaustapoja käytössä. 

Kyselyllä kartoitettiin lisäksi verkkoyhtiöiden halukkuutta osallistua kokeiluihin, joissa testataan pientuottajien tasejakson (tunti) sisäistä netotusta ja/tai kiinteistöverkon sisäisille pientuottajayhteisöille tarjottavaa hyvityslaskentapalvelua. Vastanneista yhtiöistä netotuskokeiluihin halusi osallistua yhteensä 12 yhtiötä.

Mittarointikysely verkkoyhtiöille toteutettiin, jotta viranomaiset ja muut alan toimijat saisivat paremman käsityksen Suomen vaihtelevasta sähkömittarikannasta. Suomessa on nykyisin tuhansia aurinkosähkön pientuottajia ja määrä kasvaa alati. Mittarointitieto on hyödyllistä aurinkosähkön pientuotantoa harkitseville kuluttajille ja yhteisöille, koska mittaustapa vaikuttaa pientuotannon taloudelliseen kannattavuuteen. Netottavat sähkömittarit toimivat pientuottajien eduksi siten, että kolmen vaiheen sähkön kulutus- ja tuotantoluvut netotetaan eli lasketaan keskenään yhteen lähes reaaliaikaisesti. Vaiheet keskenään netottavan mittarin omaava pientuottaja saa täsmälleen samanlaisesta aurinkosähköjärjestelmästä arviolta noin kolmanneksen enemmän säästöä kuin vaiheet erikseen mittaavan mittarin haltija. Mittauserot voidaan ratkaista mittaustietojen nettolaskennalla tai yhtenäistämällä suomalaisten pientuottajien sähkömittarit vaiheet netottaviksi mittareiksi. Jos mittausjakson sisäinen nettolaskenta toteutetaan mittaustieto- tai laskutusjärjestelmissä, niin sähkömittareita ei tarvitse vaihtaa.

Aurinkopaneelien asennus AsOy Haapalahdenkatu 11:n katolle Helsingissä. Kuva: GEF Oy

Kokeilukysely toteutettiin verkkoyhtiöille tavoitteena käynnistää kokeilu, jossa halukkaat verkkoyhtiöt voivat tarjota asiakkailleen tasejakson (tunti) sisäistä netotusta ja/tai hyvityslaskentamallia ennenkuin lainsäädäntö muuttuu ne salliviksi. Hyvityslaskentamallilla voidaan ratkaista haaste, jossa taloyhtiöissä sähkön mittausjärjestelyt estävät aurinkosähkön pientuotannon oman käytön. Ongelmana on nykyisin, että jos aurinkosähkövoimala kytketään taloyhtiön kiinteistösähkömittariin, niin kiinteistöverkossa asukkaille kulkevaa aurinkosähköä kohdellaan nykyisen lainsäädännön mukaisesti sähköverojen ja siirtomaksujen osalta samoin kuin aurinkosähkö kulkisi jakeluverkkoyhtiön sähköverkon kautta sähkömarkkinoille myytäväksi. Menettely on tämä, vaikka aurinkosähkö kulkeutuisi asukkaiden kulutukseen taloyhtiön kiinteistöverkon sisällä käymättä jakeluverkkoyhtiön sähköverkossa.

Lataa Mittaus- ja kokeilukyselyn tuloksista julkinen yhteenveto tästä (pdf-tiedosto ladattavissa slideshare-palvelusta).

Laajempi yhteenveto kyselyn tuloksista on toimitettu Työ- ja elinkeinoministeriölle, Energiavirastolle, Energiateollisuudelle ja FinSolar-hankkeen ohjausryhmälle lokakuussa 2019.

Lisätietoja:

FinSolar-projektijohtaja ja tutkija Karoliina Auvinen, Aalto-yliopisto, puh. 050 3305418, karoliina.auvinen@aalto.fi

Julkaistu 20.11.2019

Seminaari 10.12.2019: Aurinkosähkö pian mahdollista energiayhteisöille – olethan valmis?

Kuva: HSSR Oy

Tervetuloa kuulemaan aurinkosähkön energiayhteisökokeiluista! Miten lainsäädäntö on muuttumassa ja mahdollistamassa energiayhteisöt? Miten taloyhtiöissä voi jo valmistautua yhteisaurinkovoimalan hankintaan? 

Paikka: Valve, auditorio Tirra, Ludviginkatu 6, 00130 Helsinki
Aika: Tiistaina 10.12.2019 klo 10:00 – 12:00, kahvia ja teetä tarjolla klo 9:40 alkaen!

OHJELMA

10:00 Hiilineutraali Helsinki: aurinkopaneelit tarvitaan joka kolmanteen rakennukseen 15 vuodessa
Helsingin päästövähennysohjelman johtaja Kaisa-Reeta Koskinen

10:10 Energiayhteisöt tulossa Suomen lainsäädäntöön vuonna 2020 – mitä tämä tarkoittaa taloyhtiöille?
Ylitarkastaja Tatu Pahkala, Työ- ja elinkeinoministeriö 

10:20 Toimenpidesuosituksia energiayhteisöjen edistämiseksi Suomessa 
Professori Samuli Honkapuro, LUT-yliopisto 

10:35 Aurinkosähkön hyvityslaskentakokeilu Helsingissä
Mittauspäällikkö Mika Nousiainen, Helen Sähköverkko Oy

10:50 Esimerkki: Pikku-Huopalahdessa on kokeiltu aurinkosähkön hyvityslaskentaa – kokemuksia hankinnasta ja pientuotannosta taloyhtiössä
Hallituksen puheenjohtaja Sinikka Herajärvi, As.Oy Haapalahdenkatu 11 

11:00 Aurinkosähkön hyvityslaskentakokeilu Oulussa – rivitaloyhtiö Kastellinhelmen kokemuksia ja miten kehitys jatkuu?
Teknisen neuvonnan esimies Mikko Kylli, Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy

11:15 Aurinkosähköpilotit Carunan alueella
Asiakkuuspäällikkö Sebastian Ahlnäs, Caruna Oy 

11:30 Miten taloyhtiöissä voi valmistautua aurinkosähkön hankintaan?
FinSolar -projektin johtaja Karoliina Auvinen, Aalto-yliopisto

11:45  Energiayhteisöt tulevaisuuden energiaekosysteemissä
Professori Pertti Järventausta, Tampereen yliopisto

12:00 Ohjelma päättyy

Seminaarin puheenjohtajana toimii Aalto-yliopiston professori Jouni Juntunen.

 

Aalto-yliopisto järjestää tilaisuuden osana FinSolar, Co2mmunity sekä Smart Energy Transition -hankkeita www.finsolar.net | http://co2mmunity.eu/ | www.smartenergytransition.fi 

Lisätietoja: Karoliina Auvinen, Aalto-yliopisto, puh. 050 3305418, karoliina.auvinen@aalto.fi tai Vera Järvenreuna, vera.jarvenreuna@aalto.fi

Taustoitusta taloyhtiökäyttöön tehdystä investointilaskurista

Miksi yksi laskuri lisää?

Viime viikolla FinSolar-sivuille ilmestyi uusi laskuri. Vaikka laskureita aurinkoenergiaan liittyen oli jo olemassa, ei yksikään niistä ollut mielestäni riittävästi räätälöity taloyhtiöiden käyttöön aurinkosähkö ja -lämpö investointien kannattavuuden arviointia varten.  Koska kannattavuus vaihtelee jonkin verran kohteesta toiseen, uusi laskuri antaa taloyhtiön hallitukselle tai isännöitsijälle mahdollisuuden suhteellisen tarkan tapauskohtaiseen laskelman tekemiseen jo varhaisessa suunnitteluvaiheessa.

En väitä, että investointilaskuri taloyhtiöille olisi täydellinen. Näen tästä eteenpäin kaksi kehityspolkua. Olisi hienoa, jos löytyisi taho, joka kehittäisi laskurin niin että se olisi näyttävämpi, hiotumpi, helppokäyttöisempi ja monipuolisempi kuin tämänhetkinen hieman kotikutoinen Google sheets -versio. Kun tämä tapahtuu, FinSolar-laskurin voi haudata. Toinen kehityspolku on tämän laskurin kehittäminen eteenpäin. Kaikki kritiikki, parannusehdotukset ja kommentit ovat tervetulleita. Erityisen arvokasta on palaute suoranaisista virheistä. Myös linkit hyviin laskuriesimerkkeihin, joista voi oppia, ovat arvokkaita.

 

Mitä laskurilla lasketaan?

Investointilaskurissa on erillinen osio sähkölle ja lämmölle.

PSAlanurmon kouluAurinkosähkölaskuri tuottaa lähtötietojen (kiinteistösähkön kuukausittainen kulutus ja kuukausittainen PV-tuotantomäärä PVGIS-laskurista) ja järjestelmän koon (kWp) pohjalta tiedot järjestelmän koosta (m2) ja investointikustannuksista. Käytettyjä oletuksia yksikköhinnasta (€/Wp) voi vapaasti muuttaa. Kannattavuuslaskelmassa korkokanta ja ostosähkön hinnan nousuprosentti vaikuttavat investoinnin kokonaistuottoon ja takaisinmaksuaikaan. Jos korkokannan säätää niin, että investoinnin kokonaistuotto on nolla, saadaan selville investoinnin sisäinen korkokanta. Laskuri näyttää myös takaisinmaksuajan. Kiinnostava tieto voi olla myös se, kuinka paljon vuotuisesta kulutuksesta voidaan kattaa investoinnilla tai paljonko tuotetusta energiasta talonyhtiö pystyy hyödyntämään. Jos järjestelmän mitoitus on suuri, osa energiasta joudutaan vääjäämättä myymään (sähkö) tai jättämään hyödyntämättä (lämpö).

Aurinkolämpölaskuri toimii pääosin samoilla periaatteilla kuin aurinkosähkölaskuri. Lähtötietona käytetään kulutus- ja säteilytietojen lisäksi paneelien pinta-alaa, jonka pohjalta järjestelmän mitoitusta voidaan säätää.

 

Laskurin perusoletuksia

Laskurissa otetaan kantaa aurinkoinvestoinnin kannattavuuteen taloyhtiössä. Oletuksena on, että taloyhtiö kattaa kiinteistösähkön tai -lämmön kulutusta paikallisella tuotannolla. Laskuria ei siis ole tarkoitettu asuntojen käyttösähkön kannattavuuden arviointiin. Jotta investoinnin kannattavuutta voi arvioida, täytyy sitä verrata johonkin toiseen  saatavilla olevaan energialähteeseen ja tarjoajaan.

Mitä energiaa ja mihin hintaan?

Sähkö on tavallaan standardituote, joka sisältää 230 volttista vaihtovirtaa joka vaihtaa suuntaa 50 kertaa sekunnissa. Samalla sähkö tuotteena on viime vuosina käynyt läpi yhä monimutkaistuvan merkityksenluonnin. Vaikka fysikaaliset suureet ovat pysyneet samana, saatetaan sähköä kategorisoida esimerkiksi alkuperän mukaan. Laskurissa pitäisi ottaa kantaa siihen, että verrataan “omenoita omeniin”. Tehdäänkö tämä fysikaalisen kategorian tasolla (230 V, 50hz) vai yhdessä sovitun sosiaalisesti määritellyn kategorian mukaan, esim. vihreä sähkö, uusiutuva energia, tuulienergia, aurinkoenergia jne. Tässä laskurissa olen yksinkertaistanut laskelmaa siten, että ostosähköllä (vertailusähkön hinta) ja myyntisähköllä on sama hinta. Näin toimii esimerkiksi Mäntsälän sähkö, joka tarjoaa yhden korkeimmista myydylle sähkölle tarjottavista hinnoista. Mäntsälän sähkön hinnoitteluperiaatteen mukaan tuotetulle sähkölle tarjotaan sama hinta kuin mikä on myyntisopimuksen hinta. Laskurissa on kuitenkin mahdollista käyttää myös muuta hinnoittelua, mutta tällä hetkellä laskurissa ei siis ole mahdollista käyttää ostosähkölle ja omalle tuotannolle eri hintaa. Esim. ostosähkön hinnan voisi arvottaa ekosähkön mukaan, onhan taloyhtiön aurinkoenergia nimenomaan sitä, mutta todellisuudessa myyntiin menevästä sähköstä usein saa alemman SPOT-hinnan. Laskelmassa voi olla perusteltua käyttää SPOT-hintaa. Yhtiö voi ajatella, että sen velvollisuus on hankkia tavalla tai toisella markkinoiden halvinta sähköä, jolloin vertailukohta on siis markkinoiden halvin vaihtoehto.

Aurinkolämmön laskurissa tulee käyttää vertailukohtana taloyhtiön nykyistä energialähdettä esim. kaukolämpöä, öljyä tai kaasua. Jotkin kaukolämpöyhtiöt käyttävät kausihinnoittelua. Alhaisemman kesähinnan voi syöttää kuukausitietoihin. Öljyn tai kaasun osalta tällaista ennustettavaa kausihintaa ei luonnollisesti ole olemassa. Kaukolämmön kausihinta on varsin uusi keksintö ja sen leviämistä laajalle on hankala ennustaa.

DCIM104GOPROLaskurissa joudutaan myös ottamaan kantaa nykyisen energialähteen hintakehitykseen tulevaisuudessa. Sen sijaan välitön investointikustannus on tarkkaan tiedossa ja myös ylläpitokulut elinkaarella on mahdollista  arvioida. Oma investointi on kuin energianoston futuurisopimus, jolla energian hinta tulevaisuudessa tehdään kiinteäksi ja voidaan tietää tarkasti. Yksi FinSolar-hankkeessa mukana oleva taloyhtiö kiteyttikin aurinkoenergiatuotannon motiivin oivallisesti teemaan “irti maailmanmarkkinahinnoista”. Taloyhtiön oma energiainvestointi irrottaa yhtiön tältä osin maailmanmarkkinahintamuutoksista, sekä nousevista että laskevista. Oman tuotannon hintaa kannattaakin arvioida miettimällä onko taso sellainen, jonka yhtiö on valmis maksamaan tapahtuipa maailmassa mitä muutoksia tahansa.

Ostettavan energian hinta koostuu useista komponenteista: energian hinnasta (sähkö tai lämpö), siirtohinnasta ja veroista. Vero pitää sisällään energian hinnassa olevan arvonlisäveron ja siirtohinnan yhteydessä perittävän sähköveron. Myös kaukolämmössä peritään energiaveroa ja arvonlisäveroa. Laskurissa ostoenergian hintaan vaikuttavat komponentit on yhdistetty. Tämä on tehty siksi, että komponentit voivat liikkua eri suuntiin ja on helpompaa ennustaa tai arvata summalukua kuin yksittäisiä osakomponentteja. Laskurissa voi siis asettaa keskimääräisen vuosimuutoksen ostoenergian kokonaishinnalle (sisältää energian, verot ja sähkönsiirron). Jos itse alkaisin ennustamaan, uskoisin että verojen osuus tulee nousemaan, toisaalta energian hinta kesäaikaan tulee laskemaan. Ainakin Saksan esimerkki puoltaa sitä, että markkinahinta voi laskea hyvinkin alas, kun aurinkoenergiakapasiteetti nousee. Sen sijaan erilaisia poliittisia tukia on hankala arvioida, mutta sellaisia voisi tulla esimerkiksi syöttötariffin muodossa, jotka tuskin tulevat koskemaan nyt tehtyjä investointeja. Nettomittarointi, olipa se tuntikohtainen tai pidemmän ajan yli menevä yhteenlasku, voisi koskeakin takautuvasti investointeja ja parantaa kannattavuutta. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että laskelmia ei kannata tehdä kovin suurella energian hinnan nousuprosentilla, vaikka takavuosina yksittäisen vuoden hintainflaatio olisikin ollut suuri. Jos energian kulutus lisääntyy maltillisesti ja tuotantokapasiteetti kasvaa, kysynnän ja tarjonnan laki ohjaa hintaa alaspäin. Jossain vaiheessa fossiilista kapasiteettia toivoisi poistettavan käytöstä.

Kustannusten arviointi

Investointikustannusten osalta laskurissa on kustannusehdotus, jota voidaan muuttaa. Aurinkosähkön osalta hyvä arvaus nykyisestä investointi hintatasosta on 1,8 €/Wp (sis ALV). Tämä hinta sisältää myös asennuksen. Laskuri laskee automaattisesti ylläpitokulut kapasiteetin perusteella, Ylläpitokulut sisältävät paneelien pinnan puhdistuksen ja invertterin vaihdon kerran paneelien elinkaarella. Oletuksena on, että ylläpitoon liittyvät palvelut ostetaan ulkopuolelta. Aurinkolämmön osalta investointikustannus pitää sisällään aurinkokeräimet, tarvittavat lisätarvikkeet ja niiden asentamisen, mutta eivät vesivaraajaa. Tarkempaa tietoa siitä, mitä kustannuksiin sisältyy, löytyy täältä.

Vesivaraajan tarve riippuu kohteesta. Joissakin tapauksissa vanha varaaja voidaan hyödyntää. Investointikustannukset voi tältä osin säätää mieleisekseen.  FinSolarin näkemys kustannustasosta löytyy täältä. Samalta sivulta löytyy myös arviot ylläpitokustannuksista. Laskuri käyttää  8% tasoa ylläpidon osalta elinkaaren yli ts. käyttövuosina tulee investoinnin lisäksi maksettavaksi 8% verran muita kuluja.

Hyötysuhteet

Peruslähtökohta hyötysuhteiden laskemisessa on kohdepaikan säteilymäärät. Tämän lisäksi merkitystä on sillä, mihin ilmansuuntaan katto ja paneelit ovat ja mikä on paneelien asennuskulma. Tarvittavat tiedot tulee syöttää käsin PVGIS-järjestelmästä, josta löytyy aurinkosähkölle myös tarkat tuotantomäärät watteina. Aurinkolämmössä tuotantomäärä saadaan johdettua säteilystä. Vaikka itse aurinkolämpökeräinten hyötysuhteet ovat moninkertaisia aurinkosähköpaneeleihin verrattuna (jopa 90%, kun aurinkosähköpaneelissa saadaan hyödynnettyä alle 20%), systeemitasolla aurinkolämpöjärjestelmä toimii noin 40-50% hyötysuhteella. Tämä on otettu laskurissa huomioon.

 

Mitä ei ole otettu huomioon

Laskuri ei ole täydellinen. Lämmön osalta laskelmat ovat luotettavammat johtuen mahdollisuudesta halpaan energian lyhytaikaiseen varastointiin, jolla kulutus ja tuotanto saadaan täsmäämään varsin hyvin. Nykyisellään laskuriin syötetään kulutustiedot kuukausitasolla ja tätä tietoa tulee hyödyntää mitoituksen suunnittelussa. Laskuri olettaa, että vähintään 25% sähkön tuotannosta syötetään verkkoon myyntiin. Toisin sanoen, vaikka kuukausitasolla mitoitus olisi tehty niin, että molemmat ovat saman suuruisia, laskuri olettaa että 25% kuukauden sähkön kulutuksesta joudutaan ostamaan sähköyhtiöltä; samalla saman verran sähköä myydään verkkoon.

Tällä hetkellä en pysty antamaan tarkkaa ohjeistusta siihen, miten kulutus ja tuotanto täsmäytyy aurinkosähkön käytössä kiinteistösähköksi. Tarkkaa tietoa yhdestä taloyhtiökohteeseen tehdystä simuloinnista löytyy Santeri Viljakaisen kandityöstä.

Aurinkosähköpaneelien hyötysuhde heikkenee ajan kuluessa. Heikkeneminen on varsin hidasta. Nykyinen versio laskurista ei ota heikkenemistä huomioon.

 

Jouni Juntunen (etunimi.sukunimi@aalto.fi)

Tutkijatohtori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

FinSolar